Nyt on vuorossa ongelmia esteellä. Simo ei enää suostu tulemaan perusasentoon esteen edessä. Jäätyy ihan totaalisesti, seisoo ja tuijottaa estettä, joskus hitaasti istuu mutta ei lähelläkään perusasentoa. Katsekontaktia on turha yrittää, sen se ottaa ainoastaan esteen kanssa. Hyppää kyllä ihan innoissaan ja pysähtyy hyvin esteen taakse mutta alku on hankala. Tulee mieleen koirat agilityradan aloituksessa, kun ne eivät malttaisi odottaa lähtökäskyä.
Tänään oltiin koirapuistossa ja Simo yritti elvistellä vanhemmalle urokselle. Sai pienen rökityksen ja ulisten juoksi jalkoihini eikä siitä enää lähtenyt muutamaa metriä kauemmaksi. Hupsu arkajalka. Mutta hyvä että pitää nykyään minua turvanaan, ennen juoksi vaan muiden jalkoihin tai penkkien alle piiloon.
Hyvää Joulun aikaa kaikille!
sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007
tiistaina, joulukuuta 18, 2007
TREENIÄ KAUPUNGISSA, TEINITOIMINTAA
Olen saanut jonkinlaien kipinän aloittaa tokoilu taas. Ihan kivaa pitkästä aikaa, vaikka mua vähän häiritseekin se, että bortsujen odotetaan olevan niin loistavia kaikessa. Ja itse olen muuttunut saamattomaksi. Ei kovin hyvä yhtälö. Ollaan kuitenkin otettu joka päivä lenkillä jotain paikalla makuuta tai liikkeestä maahan. Suunnilleen kolmena iltana viikossa otetaan pidempi treeni jossain rauhallisessa paikassa, jossa harjoitellaan seuraamista ja luoksetuloa. Simo meinaa välillä tulla suoraan sivulle, vaikka pitäisi tulla suoraan eteen. Paremmin se silti menee kuin kesällä.
Eilen treenasin paikalla makuuta, ja sattui kulkemaan ohi kaksi ihmistä joilla molemmilla oli mäyräkoira hihnassa. Simo oli irti maahan käskettynä ja seisoin aivan lähellä, että ehtisin puuttua jos yrittää lähteä. No en ehtinyt edes silmää räpäyttä kun se oli jo hyökännyt 20 m matkan toisen koiran kimppuun. Sain oman koiran niskaperseotteella irti mäyriksestä ja olin juuri saanut Simon selälleen maahan, kun sen toisen ihmisen koira pääsi irti ja hyökkäsi selällään makaavan Simon kurkkuun kiinni. Onneksi tämä taistelija oli niin pieni ja kevyt että sain sen selkänahasta nostettua ilmaan ja pideltyä siinä kunnes omistaja haki pois. Se oli sen treenihetken loppu, oli omat fiilikset vähän sekavat niin en osannut enää jatkaa. Täytyy yrittää lavastaa saman moisia ohitustilanteita, koska tuo paikalla olo on nykyään todella epävarma. Simon mielestä kaikkeen liikkuvaan pitää käydä kiinni tai vähintään mennä vierestä katsomaan. Mitään ei voi mitenkään seurata kauempaa paikaltaan.
Hohhoijaa, voi meidän teiniä.

tiistaina, marraskuuta 27, 2007
PÄIVITYSTÄ
Lisäsin muutaman uuden kuvan Simostagelle, oli jäänyt syksyltä joitain laittamatta. Tässä yksi.
Simo haaveilee rantakalliolla lokakuussa 2007.
Simo haaveilee rantakalliolla lokakuussa 2007.
tiistaina, marraskuuta 20, 2007
KUONOPANTA
Ostin eilen Simolle kuonopannan ja ah, meillä kävellään vihdoin kauniisti! Valitsin kuonon päältä niskan taakse menevän Canny-mallin, joka painaa päätä alaspäin koiran yrittäessä vetää. Hihna tulee lenkkeihin pään taakse, jolloin koiran pää ei väänny sivuun jos se liikkuu pientareelle tai jää taakse. Loistava loistava keksintö! Eikä vaikuta koirankaan kannalta kovin epämiellyttävältä.
perjantaina, marraskuuta 16, 2007
MIES
Tällä viikolla oli ensimmäinen miehuuskoe, kun Simo laittoi koirapuistossa hanttiin toiselle urokselle. Yleensä Simo on aina ollut heti koivet pystyssä alistumassa mutta nyt seisoi ylväänä toisen edessä ja murahti. Rohkea mies kun uskalsi!
sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007
KÄVELYHARJOITUKSIA
Hieno pakkaspäivä oli tänään ja harjoiteltiin liina kaulassa vapaana olemista, koska Simo juoksee aina tosi kaukana minusta. Pidin 5 m liinaa roikkumassa pannassa ja annoin koiran juosta vapaasti. Palkkasin aina kun Simo tuli vierelle tai muuten lähelle. Jos yritti liinan ylettyvyyden ulkopuolelle astuin liinan päälle ja pysäytin koiran. Luulen että tämä saattaisi toimia jos harjoitellaan muutaman kerran viikossa ja voitaisiin siirtyä välillä vapaana lenkkeilyyn.
Sain vinkin kokeilla kuonopantaa ohitustilanteissa (Kiitos Paula!). Olen sitä itsekin miettinyt mutta vielä tässä vaiheessa päättänyt yrittää lihapullilla. En tiedä voiko kuonopannan kanssa palkata koiraa. Tänään muutama ohitus meni lihapullien avulla aika kohtuullisesti. Simo on alkanut vähän rähjätä vastaantuleville koirille ja nyt olisi varmaankin jo vähän kiirus kitkeä sitä pois. Itse se ei vielä koskaan ole aloittanut, mutta vastaa heti jos toinen ärähtää ensin. En vaan koskaan muista ottaa niitä herkkuja normilenkeille mukaan, omaa laiskuutta taas. Urpoa olla laiska ja omistaa bordercollie...

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007
perjantaina, lokakuuta 26, 2007
HIHNAKÄVELYÄ
Ollaan yritetty harjoitella hihnassa nätisti kävelyä. Ei tule tulosta koska en tiedä mistä aloittaa ja jos jostain aloitan niin ei kärsivällisyys riitä. Simo kiskoo eteenpäin kuin höyryjuna asemalta toiselle. Toisen koiran tullessa vastaan Simo tempoo hillittömässä sivunotkeassa suditusasennossa koiraa kohti. Lajitoverin jäädessä taakse meidän poika vielä temppuilee ja kieppuilee taaksepäin niin kauan kuin kaveri on näkyvissä, siinä kohtaa raahaan Simoa hihnassa perässäni. Tällaisia molemmille nautinnollisia villin lännen kävelylenkkejä meillä tehdään. Sama menoa juoksulenkeilläkin.
Nyt on alkanut Simon ihan ensimmäinen oikea karvanlähtö. Pohjavilla irtoaa isoina tuppoina ja karvaa riittää. Se ei ole kivaa varsinkaan, kun huomasin yhtenä yönä että Simo nukkuu salaa jalkopäässäni.

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2007
SIENIMETSÄSSÄ
lauantaina, lokakuuta 06, 2007
SYYSPÄIVÄ
Syyspäivät on parhaita. Tänään meinasi vähän sadella mutta aurinko voitti kuin voittikin, ainakin puoliksi. Oltiin monta tuntia ulkoilemassa ja muutama kuvakin saatiin otettua. Simo jahtasi oravia ja tarkkaili joutsenia ja sorsia.
Vieno ilme pojalla.
Joutsenlapset oli mahtavan kokoisia, varmaankin jo valmiita muuttomatkalle.
Vieno ilme pojalla.
Joutsenlapset oli mahtavan kokoisia, varmaankin jo valmiita muuttomatkalle.lauantaina, syyskuuta 29, 2007
UUSI TEMPPU
Aloin opettamaan Simolle lauantaina kiertämistä, tarkoitan jonkun lähimmän osoittamani puun tai tolpan kiertämistä. Uskomattoman älykäs koira! Keksi heti mistä on kyse ja nyt sujuu jo kymmenen metrin päästä melkein joka kerta. Ihan hyödyllinen osata, jos vaikka harjoittelee juoksusta seisahtumista tai maahan menoa ilman avustajaa. Ja ompahan jotain puuhaa lenkillä kun ei jakseta tokoilla.
Ostin tänään pienemmän auton ja Simolla tilat väheni. Onneksi koira on notkea ja mahtuu mihin tilaan tahansa niin pikku Fiatin kontti ei ahdista :)
Ostin tänään pienemmän auton ja Simolla tilat väheni. Onneksi koira on notkea ja mahtuu mihin tilaan tahansa niin pikku Fiatin kontti ei ahdista :)
tiistaina, syyskuuta 25, 2007
1 VUOSI 1 KK
Viime viikolla aloitettiin TOKO uudessa seurassa ja uudessa ryhmässä. Ryhmä kesti vain puoli tuntia mutta siinä ajassa jo selvisi, että esteen ylitys on unohtunut, ruudun alkeet oli unohtuneet, kontakti oli kiinnostavampi ottaa maassa oleviin hajuihin ja kouluttajakaan ei pysynyt ihan mukana hommassa. Kaikki sujuu oikein hyvin kun kukaan ei käskytä minua. Simo vaistoaa heti että jännitän ja ei suostu tekemään mitään muuta kuin huvittamaan katsojia. Heti kun tunti oli ohi ja harjoiteltiin kentän laidalla samoja juttuja, ne sujuivat hienosti. Huokaus.
Simo on oppinut peruuttamaan käskystä ja kiertäminen on työn alla. Harjoitellaan nyt kaikenlaisia muita juttuja, kun ohjattu tokoilu ei jaksa tällä hetkellä kiinnostaa.
Kuukauden työ hihnakävelyn rauhoittamiseksi on tuottanut vähän tulosta. Alkulenkki menee aina autoja kohti säntäillessä tai muuten vaan eteenpäin kiskoessa mutta lenkin jatkuessa meno rauhoittuu ja hihna pysyy löysällä. Kaupungissa liikkuminen alkaa muutenkin jo sujua, bussit ja ihmisjoukot eivät ole enää kovinkaan kiinnostavia.
Simo 13 kk ja 20 kg

tiistaina, elokuuta 28, 2007
ELOKUUN ELOA
Paljon ei koiran elämässä tapahdu jos ei pistetä tapahtumaan. Viime ajat on mennyt vähän puoliteholla joka suuntaan, siitä on saanut myös koira hieman kärsiä. Tai enpä tiedä kärsimyksestä, ainakin vaihtelevat päivät, uusia kokemuksia ja loputtomasti kaupunkikäyttäytymisharjoittelua.
Elokuun saldo siis:
- paljon punkkeja ihossa (vitkuttelin punkkipannan kanssa koko kesän ja enää en viitsi laittaa, nyt niitä sitten on alkanut tarttua)
- kynsivallintulehdus (diagnosoitu kahdesti kuukauden sisällä, hoito jatkuu nyt kortisonilla ja antibiooteilla tietysti)
- työpaikalla mukana oloa useita päiviä viikossa
- painon pudotusta 2 kg (lakkasi syömästä kunnes ostin täkyruuaksi jotain ihan skeidaa ruokaa joka maistuu mutta joka tuottaa tavaraa ulospäin ihan tolkuttomasti)
-peruutin tokon alokasluokan kokeen (ehkä syyskuussa ollaan innokkaampia)
Eipä muuta kummallista. Ehkä vielä mainitsemisen arvoisena uusi tyyli kävelyllä on irti ollessa mennä maahan aina, kun tulee auto vastaan. Liittynee siihen, että jokunen kerta käskin maahan odottamaan kun tuli isoääninen auto ohi ja ettei Simo lähtisi perään. Meneehän ne tällä tavalla verkkaisesti makaillenkin nuo kävelyretket.

keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2007
11 kk ja 20 kg
Johan on aika vierähtänyt. Ei olla käyty treeneissä, kerran yritettiin mutta koirakoulu oli lomalla. Omaa treeniä ollaan otettu kohtuullisesti, pääasiassa viilattu kontaktia seuraamisessa. Ilmoittauduttiin TOKO:n alokasluokan kokeeseen elokuussa. Jotain ohjattua treeniä pitäisi siihen mennessä saada, etenkin hypyn ja seisahtumisen osalta. En kuitenkaan jaksa uskoa ensimmäisellä läpi menoon. Yritän saada vielä yhden möllikisan ennen oikeita.
Muuten Simon aika on kulunut arkisissa askareissa eli autojen vahtaamisessa ikkunasta ja muissa koiramaisissa tempuissa. Uutena leikkinä on tullut ulkona mönkivien kuten koppakuoriaisten ja muurahaisten jahtaus muristen. Niitä ei tuhota, niillä vain leikitään ja niiden ympärillä tanssitaan, kunnes ne lakkaavat liikkumasta.
Olen alkanut ottaa Simon mukaan juoksulenkeille. 30-40 min menee jo ihan kivasti. Alussa pidin koiran remmissä juostessani, mutta se oli niin ärsyttävää nykimistä että kokeilin pitää irti. Tiukan komennon alla pysyi vierellä karkailematta jopa autotien varressa. Huippua! Ehkä me vielä aletaan ymmärtää toisiamme.

maanantaina, kesäkuuta 25, 2007
JUHANNUSTAIKAA
Simo opetteli juhannuksen aikana uimaan paremmin, uiskenteli ympyrää yksikseen missä vain veteen pääsi. Halvat on huvit. Välillä kastelin letkulla kun en jaksanut lähteä uittamaan. Siitä irtosi ihan yhtä lailla huvitusta, ainakin minulle.

Treeniä ollaan otettu kohtuullisen löysin rantein, oma piponi on ehkä hieman höltynyt ja näin sujuu molemmilla paremmin. Kontakti seuraamisessa alkaa olla silloin tällöin hienoa, matkaa pitäisi alkaa nyt kasvattamaan. Simon innokkuus on välillä jopa liiallista. Into löytyi autotallin vanhasta käsipyyheräsystä, josta on tullut uusi hittipalkkalelu. Sillä ollaan saatu maahan menoihin ja pysähtymisiin reilusti lisää nopeutta ja muutenkin reippautta treeneissä olemiseen.

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2007
LÄKÄHDYTTÄVÄN KUUMA KESÄKUU
Kuuma on koiran kirmailla. Sitä ei ole juurikaan täällä harrastettu, Simo vaan makailee kaiket päivät koska ei jaksa muuta. Lepäilköön, lakkasi syömästäkin pari viikkoa sitten, pudotti annoksensa puoleen ihan ykskaks. Liekö kuuli kun sai leirillä vähän ylipainoarvosteluja... No nyt on ainakin vyötärö jo näkyvissä ja kylkiluut tuntuu reilusti.
Ei olla jaksettu treenata mitään leirin jälkeen. Huomenna mennään pitkästä aikaa Orimattilan tunnille. Olis nyt niin kiva löytää lähempää joku treeniryhmä. Järvenpään toko-ryhmään ei näköjään päästä ja Keravalla ei ole tilaa. Pitää kuulostella lisää lähialueita, vaikka Mäntsälä tai Hyvinkää seuraavaksi.
Simo sai viime viikolla ensimmäiset uimaretkensä ja selvästi piti vedestä. Takapihan joessa vesi on Simoa kainaloihin asti ja ukkeli yrittää nyt karata sinne loiskuttelemaan aina kun silmä välttää.

sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007
LEIRITUNNELMIA
Leirillä oli tarjolla valtaisa toko-anti. Kun vaan muistaisi kaikki opit ja kuulemansa! Muistiinpanovälineistä unohtui vain kynä :) Jokatapauksessa opittavaa tuli niin paljon, että jos niistä selvitään, selvitään jo avoimenkin kokeesta.
Simo toimi leiritreeneissä omaan verkkaiseen tyyliinsä: maata ja muuta haistellen ja ruohoa syöden. Koirien sosiaalinen elämä oli leirillä enemmän kuin vilkasta. Etenkin Simon vasta löydetty miehuus oli kokeilussa vähän väliä, sen verran hemaisevia tyttöjä oli seurueessa. Pervopoika on Simon uusi salanimi (jihuu).
Aivan hieno leiri ja hienoja ihmisiä.
Tyttöjen hurmaaminen läkähdyttää

lauantaina, toukokuuta 12, 2007
AURINKOO
lauantaina, toukokuuta 05, 2007
NOUTOKAPULA
Viime viikon treeneihin ei oltu ehditty mitään harjoitella, sama ruohon syönti ja muiden koirien katselu jatkui. Noutokapulaa kokeiltiin ja ihan hienosti meni. Simo ottaa kapulan suuhun ja pitää sitä hetken ja antaa pois kun käsken. Nouto-osio menee hyvin mutta palauttaminen ei onnistu. Heti Simo on nostanut kapulan maasta, pinkoo täyttä vauhtia jonnekin kauas saalistaan pureskelemaan. Eli mitään noutoa ei ole, on vaan haku ja omistus. Onneksi edes irti-käsky on varma ja saan estettyä kapulan tuhoutumisen.
Ostin Simolle häkin, koska mennään loppukuusta TOKO-leirille ja siellä pitää koiran olla häkissä huoneessa. Häkkiin tutustuminen ei ollut ollenkaan niin hankalaa kuin kuvittelin. Simo meni häkkiin itsekseen ja kävi sinne makaamaan kuin olisi siellä aina ollut. Häkin ovea en ole vielä sulkenut mutta pian sekin.
Kolme viikkoa kotona päivät yksin ja mitään pahaa ei ole vieläkään tehnyt. Pääasiassa Simo leikkii omilla kengillään (hänellä on kaksi omaa kenkää) jotka laitan aina kenkätelineeseen aamulla. Joka päivä vain ne omat kengät on sieltä haettu. Joku valloittava sukkahiki niissä kai haisee kun ne aina vaan on niin hyvät.
Simo 8,5 kk, 20 kg ja 50cm

torstaina, huhtikuuta 26, 2007
YKSIN KOTONA
Vasta nyt 8 kk:n iässä Simo on joutunut alkaa olla päivät yksin. Parin viikon ajan on ollut täydet työpäivät yksin ja uskomatonta, mutta mitään tuhoja ei ole tehnyt. Vaikuttaa siltä että koira vaan nukkuu päivät tai laskee ikkunasta autoja. Syö luut jos jätän uusia mutta ei edes leluilla ole paljonkaan leikkinyt. Kun ajan pihaan on naama ikkunassa odottamassa ja venyttelee iloisena kun tulin kotiin. Varmaan vaikuttaa paljon se, että pystyin ekat puoli vuotta lähes kokonaan olla kotona enkä koskaan päivisin leikkinyt sen kanssa. Tottui siihen että päivisin ei tehdä mitään. Mutta vielähän se ehtii aloittaa sen tuhoamisen... normaalia suomalaista pessimismiä tähän loppuun.
tiistaina, huhtikuuta 24, 2007
TAANTUMUS
Autojen jahtauksessa on tapahtunut selvä taantumus, Simo on nyt lähtenyt neljänä päivänä peräkkäin auton perään eikä kuuntele mitään käskyjä. Lievästi turhauttavaa! Pitkän aikaa meni tosi hyvin ja aloin jo uskoa että ongelma on poistumassa. Hihnakävelyyn taas ja räminäpurkki lenkillä taskuun. Ongelman tuottaa se, että irti ollessaan Simo on yleensä sen verran kaukana ettei sinne asti mitkään huudot auta tai mitenkään ehdi saada sitä kiinni ennen kuin se itse huomaa auton.
Tämänpäiväiset treenit meni aika huonosti; haahuilua, syöksyilyä ja haistelua pääasiassa. Seuraaminen ei onnistunut yhtään ja liikkeestä seisominen ei senkään vertaa.
Simo nyt 8 kk ja 19 kg.
Tämänpäiväiset treenit meni aika huonosti; haahuilua, syöksyilyä ja haistelua pääasiassa. Seuraaminen ei onnistunut yhtään ja liikkeestä seisominen ei senkään vertaa.
Simo nyt 8 kk ja 19 kg.
keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007
MÖLLIEN TULOKSET
Sainpa käsiini viimeviikkoisen mölli-tokon tulokset ja meidän yhteispisteet oli 143,5. Kohtuutilanne tässä vaiheessa siis. Olisi kyllä tarpeen päästä johonkin kisaavien koirien toko-ryhmään. Nyt hypitään missä milloinkin, bh-ryhmissä pääasiallisesti. Vaikka mitäpä väliä sillä on missä ryhmässä on, kontaktin harjoittelu onnistuu sielläkin ihan hyvin ja on aina joku joka korjaa minun toimiani.
Tämän päivän harjoituksissa Simo toimi taas oikein hyvin, paitsi että joka hetki kun sai tilaisuuden söi ruohoa ja kaninpapanoita. Seuraaminen ei vaan suju, haistelu on mukavampaa. Paikallamakuu on häiriöissäkin jo aivan hieno ja liikkeestä maahan on myös nopea ja varma. Estettä pitäisi harjoitella enemmän niin kuin myös seisahtumista.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007
ENSIMMÄINEN UINTRETKI
Vein Simon tänään järven rantaan katsomaan avovettä, talvipentuna kun ei ole sitä vielä koskaan nähnyt. Tuuli oli aika kova ja Simo pelkäsi rantaan osuvia aaltoja hypähtäen aina karkuun kun vesi tuli lähemmäksi. Aaltoja hetken seurailtuaan alkoi hillitön paimennus, luulen että vain bordercollie voi yrittää paimentaa vettä. Lopulta en saanut koiraa enää ylös vedestä, kun se aivan päänsä kadottaneena juoksi rantavedessä edestakaisin ja yritti napsia kuohahtavia pikku aaltoja suuhunsa. Välillä jopa loikki syvemmälle veteen että saisi ne aiemmin kiinni. Hullun näköistä toimintaa. Jouduin raahaamaan Simon väkisin hihnalla takaisin autoon.
Kaikesta uudesta koituu Simolle hulluus, iso osa asioista pitää näköjään totuttaa pitkän kaavan mukaan. Harvat asiat menee iisisti ja normaalilla välinpitämättömyydellä. Tai sitten niitä asioita ei vaan huomaa, joihin se reagoi rauhallisesti. Tai sitten se on yliherkkä.

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007
MÖLLI-TOKO
Oltiin sittenkin tänään kokeilemassa ekaa kertaa kisatunnelmia mölli-tokon alokasluokassa. Ja kohtalaisen huonostihan siinä kävi, koska ohjaaja ei tiennyt säännöistä tai kilpailutilanteessa toimimisesta mitään :)
En muista kaikkia pisteitä mitä tuli mutta seuraminen hihnassa meni nollille. Luoksepäästävyys, paikallamakuu ja ehkä luoksetulo täysin pistein. Jos tulokset tulee johonkin esille niin laittelen ne sitten tänne, ei jääty kuuntelemaan lopputilannetta tai odottelemaan tulospapereita.

PASKA-OJA
Olipas kiva tulla kotiin tänään, kun Simo oli repinyt ilmastointilaitteen käytetyt suodattimet ihan silpuksi eteiseen. Jouduin kahlata niiden läpi sisään. Jälleen oma syy kun oltiin ne jätetty otille.
Ulos kun mentiin tavattiin naapurin Ronski. Poijaat riehuivat pihalla läkähdyksiin asti, jonka jälkeen päättivät mennä läheiseen paskaojaan uimaan ja makailemaan. Mieletön löyhkä, suihkuun pääsivät molemmat piskit. Hyi ja yök!
Simo on nyt 7,5 kk, painaa 18 kg ja säkää n. 50 cm. Itsekseen on oppinut nostamaan jalkaa ja kätkemään luita vaatehuoneeseen tai muihin jänniin paikkoihin.

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007
TREENITAUKO
Viikon treenitauko taisi tehdä Simolle (ja minullekin) hyvää, koska eilisissä treeneissä Simo oli kuin vanha tokoilija. Teki kaiken mitä piti koiramaisen hyvällä fiiliksellä ja iloisesti eikä haahuillut yhtään. Luoksetulon eteen istumisesta saatiin kehuja, sitä onkin harjoiteltu ylen määrin. Myöskin seuraaminen sujui mallikkaasti ja hyvässä kontaktissa tarpeeksi lähellä. Liikkeestä seisahtuminen ei onnistunut ilman käsimerkkiä, koska kokeiltiin sitä ekaa kertaa ilman hihnaa. Yritti hiippailla eteenpäin tai sitten jatkoi seuraamista kuin ei käskyä olisi annettukaan. Siihen kai täytyy keksiä joku juttu, että pysähtyisi ilman hihnaa yhtä hyvin kuin hihnassa.
Yritin tänään käydä tutustumassa tulevan mölli-tokon kenttään (siis jos osallistutaan). Alue oli aidattu ja lukossa eikä päästy sinne mutta hengailtiin ympäristössä ja otettiin vähän kontaktiharjoituksia. Laiskotti enkä jaksanut kovin kauaa keskittyä siihen puuhaan.

torstaina, huhtikuuta 05, 2007
KONTAKTIA KONTAKTIA
Koko viikko ollaan harjoiteltu kontaktin ottamista ulkona erilaisissa paikoissa. Apuna olen käyttänyt erilaisia leluja ja vaihtelevia makupaloja. Parhaiksi ovat nyt osoittautuneet motsku tai muu lelu ja edelleen ne haisevat HK:n lihapullat. Olen yrittänyt pitää treenihetket aika lyhyinä, alle 10 minuutin pituisina kerrallaan ja lopettaa aina onnistuneeseen suoritukseen. Toivon sen auttavan paremman tuloksen saavuttamiseen ja hötkyilyn vähenemiseen.
Autojen jahtaus ja niistä kiinnostuminen on vaimennut mahtavasti pelkäksi pään kääntämiseksi tai seisahtumiseksi. Mopot, bussit ja moottoripyörät aiheuttavat vähän enemmän säpinää. Voin nyt siis jo pitää Simon irti pihalla ja metsässäkin, varautumalla tietysti aina salamahäipymisiin. Ohitettavat koirat ja hevoset ovat vieläkin ylivaikeita tilanteita. Myös nurmipinta treenialustana on jokseenkin vaikea, asfaltti, betoni ja hiekka sujuvat jo hyvin.
Pääsiäinen menee treenivapaasti meillä molemmilla, Simo nimittäin lähti lainaksi mökille.
Hyvää pääsiäistä kaikille!

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007
MOTIVAATIO-ONGELMIA
Tänään ja eilen oli Simolla treeneissä totaalisesti kaikki motivaatio hukassa. Molempina päivinä treenit oli ulkona ja Simo vaan haisteli maata ja seuraili muita, en saanut mitään kontaktia. Muiden harjoitellessa seuraamista Simo haahuili. Paikallamakuussakin söi ruohoa! Jos jotain hyvää, niin makasi koko ajan kuitenkin paikallaan. Ajattelin että oltaisi menty parin viikon päästä möllitokoon kokeilemaan mutta tällä menolla jätetään väliin.
sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007
SEIS !
Nyt on tapahtunut huikaiseva käänne pihatottelevaisuudessa. Jostain syystä Simo ei enää yritä lähteä kaikkien tiellä kulkevien perään, edes autojen. Toiset koirat tuottavat vielä vaikeuksia mutta muuten sujuu hyvin. Pari päivää olen uskaltanut pitää poikaa pihalla irti ja on totellut ei-, seis- ja odota-käskyjä aivan loistavasti. Seis-käskyn on sisäistänyt nyt niin hyvin että pysähtyy juoksustakin ja kutsuttaessa palaa heti takaisin. Siistiiiiii!!!!!
Tänään harjoiteltiin kontaktia, maahan menoa ja seuraamista keskustassa. Pienen alkuvälinpitämättömyyden jälkeen meni oikein kivasti, vaikka häiriötä oli jokseenkin paljon. Nyt pitäisi alkaa harjoittelemaan ulkona vapaana seuraamista. Se tulee olemaan ainakin aluksi vaikeaa, koska Simo on niin kiinnostunut kaikista hajuista maassa ja lähtee haahuilemaan. Pitää aloittaa aivan minilyhyistä matkoista, vain pari askelta kerrallaan ja palkka.
7 kk ja 17 kg.

tiistaina, maaliskuuta 20, 2007
LINTSAUSTA TREENEISTÄ
Tänään lintsattiin toko-treeneistä. En jaksanut ajaa sinne ja harjoiteltiin vaan lenkillä maahanmenoa ja seisahtumista. Ison tien varressakin meni tosi hyvin, Simo on alkanut hoksata, että autojen jahtauksesta ei tipu mitään hyvää. Yhtäkään autoa ei jahdannut eikä vaaninut, pikemminkin aina auton tullessa otti kontaktin. Edistys on valtava. Kotitiellä ei edistyksestä ole tietoakaan, auton tullessa hihnassa rimpuilu jatkuu edelleen. Analysoin tilanteen tänään niin, että autot menevät siinä liian läheltä ja silloin tämä pieni koira ei voi hillitä itseään. Antaa ajan kulua.
Ja vielä bordercollien oppimisnopeudesta: Simo ei ole koskaan pummannut mitään tassulla tönimällä eikä muutenkaan. Viikonlopun hoitokoira Oodi tapasi tehdä sitä, pummata rapsutuksia nostamalla tassun jalan tai käden päälle. Tänään Simo sitten osoitti kuinka opitaan muilta ja nosti monta kertaa tassun jalalleni kun en huomioinut. Huh!

sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007
JUNALLA MÖKILLE
Simo pääsi perjantaina ensimmäistä kertaa juna- ja bussimatkalle. Vähän epäilin että kuinkahan sujuu, mutta hienosti meni. Junassa makasi jalkojeni välissä penkin alla ihan kuin olisi aina junalla kulkenut. Helsingin keskustassakaan ei syöksyillyt autojen perään kuin ihan pari kertaa ja muuten käveli nätisti. Bussissa Simo oli hieman levottomampi, yritti aina ovien auetessa päästä ulos ja kikkailla käytävällä.
Viikonloppu vietettiin mökillä hoitokoira Oodin kanssa. Simo yritti lähteä joutsenten perään ja putosi jäiseen veteen. Ensimmäinen uintiretki siis tehty ja talviturkki heitetty. Uudestaan ei enää tosin veteen yrittänyt. Pitkät metsälenkit, hirven jäljestys ja jatkuva riehuminen pihalla vei molemmista kaiken virran. Oodi käskytti ja Simo vikisi vieressä, jatkuvaa nujuamista koko viikonloppu. Nyt on ihanan rauhallista, tämä sunnuntai näyttääkin sitten menevän nukkuessa ja loikoillessa.

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007
HOIDOSSA
Simo oli koko viikonlopun siskoni kanssa kotona, kun oltiin reissussa. Ovela kettu oli yrittänyt kolme päivää jekuttaa hoitajaansa. Kokeillut aivan kaikkea joka kielletään normaalitilanteessa ja joita ei meidän kanssa edes enää yritä. Sänkyyn hyppimistä, kenkien kuljettelua, hihassa roikkumista ja hihnan repimistä, huonekalujen pureskelua, lattian raapimista, yöllä leikkimistä ja ulos vinkumista huvikseen. Vaikuttaa kapinoinnilta, toivottavasti näin.
Heti kun olin pari päivää pois tuntuu, että Simo oli taas kasvanut, karva kihartunut ja väri muuttunut. Muuten sitä ei huomaa, koska näkee koiraa koko ajan ja tuntuu ettei se kasva enää. Painon nousu on aika rajusti hidastunut, luulen että suurennan nyt ruoka-annoksia vähän, ettei tulisi laiheliiniksi. Rinnassa tuntuu luut kovasti ja kylkiluut tietysti paljon. Ikää nyt 6,5 kk ja painoa 16,2 kg.

torstaina, maaliskuuta 08, 2007
MYYDÄÄN KARKAILEVA KOIRA
Ai saa...i että sapettaa taas!! Oma vika kun laskin Simon irti pihalla. Naapurimetsän takaa kuului koirien haukuntaa ja Simo ampaisi sinne. Eka kerta kun niiden koirien haukun perään lähti (ne haukkuu siellä aina) ja meni perille asti. Hain pois kun ei kutsusta tullut mutta oman pihan rajalla Simo heitti ympäri ja takaisin sinne aidan taakse ihmettelemään haukkuvia piskejä. Aikani huutelin ja vislailin mutta kun ei tullut jouduin taas hakemaan pois.Tämä toinen kotimatka taittui sitten mukavasti pannasta kantaen ja kyllä oltiin nöyrää poikaa sen jälkeen. Hittolainen sentään, tää ei varmaan ikinä lopu. Räminäpurkki lähtee taskuun ja joka kerta kun koira yrittää pihan minkä tahansa rajan yli se saa purkista. Onneksi se vieläkin pelkää purkkia todella paljon, ei tarvii sitä kallista sitruunapantaa hankkia.
Ärsyttää että Simo nyt keksi lähteä tuonne metsän taakse, se on ihan varmaa että yrittää lähteä sinne aina kun ne koirat siellä haukkuu eli monta kertaa päivässä.
Ärsyttää että Simo nyt keksi lähteä tuonne metsän taakse, se on ihan varmaa että yrittää lähteä sinne aina kun ne koirat siellä haukkuu eli monta kertaa päivässä.
keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007
NOUTOKAPULA TREENEISSÄ
Eilen harjoiteltiin noutokapulan kanssa ensimmäistä kertaa. Kerran aiemmin kokeiltiin mutta Simo sai vain pienoisen vauvojen noutopalikan eikä kiinnostunut siitä yhtään. Nyt päästiin kokeilemaan ihan oikeaa kapulaa ja se meni yllättävän hyvin. Normaalisti Simo ei koskaan palauta noutamiaan tavaroita. Juoksee kyllä touhukkaasti niitä hakemaan ja irroittaa aina käskystä mutta ei palauta. Tällä kertaa lähti innokkaasti palauttamaankin mutta matka taisi olla liian pitkä, koska puolessa välissä kävi makaamaan ja kaluamaan kapulaa. Otin sen heti pois ja vaihdoin motskuun jota sai pureskella.
Paikallamakuu sujui normaalin hyvin. Seuraaminenkin meni aivan loistavasti tällä kertaa, liikkeestä maahan taas vastaavasti ei. Ihan kuin ei olisi tiennyt mitä pitäisi tehdä. Luoksetulokin tökki, Simo yritti muutaman kerran jopa ohitseni, vaikka kuuluisi tulla eteen istumaan. Nyt yritetään harjoitella kaikenlaisilla äänenpainoilla ja -sävyillä ihan peruskäskyjä vaikka iltaisin telkkaria katsellesssa, että se oppisi tunnistamaan sanan eikä äänensävyä.

tiistaina, helmikuuta 27, 2007
TREENIRÄYHÄ
Aivan huonosti meni treenit tänään. Huh! Simo oli jostain keksinyt että muille koirille pitää haukkua ja syöksyillä niitä kohti - koko ajan. Ihan uus juttu. Ei ollut mitään keskittymistä koko tunnin aikana, ainoa joka sujui edes kohtuullisesti oli seuraaminen. Paikalla makuulta karkasi kaksi kertaa ja maassaolokin tehtiin vähän loikoillen. Taitaa olla joku puolivuotisADHD meneillään.
Ensiviikon teholiikkeeksi pääsee seuraaminen ja paikallamakuu. Olen keksinyt loistavan paikan, katsastuskonttorin pihan, harjoitella liikkeitä. Siinä kun menee aidan yhdellä puolella moottoritie ja pihallakin ajelee aika paljon autoja. Jos se siinä pystyy keskittymään niin sitten missä vaan. Ehkä vähän rankka paikka mutta kokeillaan. Meidän omalle harjoituskentälle on tullut luistelurata, joten se on pois laskuista kevääseen.
Ainiin, Simo toissapäivänä 6 kk ja 16kg. Ja pystyyn nouseva korva.

torstaina, helmikuuta 22, 2007
MOTIVOINTIPATUKKA
Nyt alkoi tympimään jatkuva makupalojen viljely. Aina on sormet jäässä ja rasvassa, hanska hukassa tai remmi solmussa sormen ja hanskan ympärillä. Etenkin se ottaa kaaliin, että Simo ei tee mitään ilman herkkupalaa. Ihan kun se ei edes osaisi mitään, jos ei ole jotain syötävää kädessä tai taskussa. Olen kävelevä lihapulla-automaatti, niin kuin joku asian ilmaisi.
Nyt ollaan muutama päivä harjoiteltu motivointipatukan käyttöä palkkana. Toissapäivänä poju ei edes osannut istua ilman makupalaa, saati sitten mennä maahan joka on ollut tähän asti nopein liike. Tuijotti vaan että "Missä se oleellisin on? Mitä kieltä puhut?". Tänään se ikäänkuin tajusi mistä on kyse. Ihan kuin siltä olisi löytynyt joku miellyttämishalun siemen, kun ymmärsi että saa riehua heti kun on tehnyt jotain pyydettyä. Tanssin ja laulan koko yön!

Uusin ystävämme motsku "Pötikkä"

tiistaina, helmikuuta 20, 2007
UUSI TOKORYHMÄ
Jihuu, päästiin siirtymään penturyhmästä kokeneempien ryhmään, päästään vähän eteenpäin harjoittelussa. Samalla piti määritellä tämän vuoden tavoitteet, jotka muodostuivat näin:
Omalla pihalla pysyminen
Tokon alokasluokan läpäisy
Avoimen luokan liikkeiden opettelua
PK-lajeihin tutustumista ja harjoittelua kiinnostuksen mukaan
Käydään nyt sitten kahdesti viikossa tokoilemassa. Pidän enemmän ohjatusta harjoittelusta vielä, koska olen itse välillä niin kuutamolla. Hyvä että joku sanoo missä minulla menee vikaan. Toiset treenit on sisätiloissa pienessä ryhmässä ja toiset ulkona isossa ryhmässä, joten vaihtelua tulee hyvin. Ulkotreeni on Simolle huiman haastavaa, koska lumessa on nyt niin paljon kaikenlaisia hajuja ja pudonneita herkkupaloja. Meinaa oma ihminen välistä unohtua.
Tällä hetkellä tehoharjoittelussa on liikkeestä seisominen ja paikalla makuu. Makuulta ja istumasta seisominen sujuu jo kohtuullisesti, mutta liikkeestä paikalleen pysähtyminen ei todellakaan onnistu. Itsessä on osa syy koska en aina muista mitä sanoja käytän missäkin tilanteessa. Paikallamakuuta meni häiriöttömässä tilassa eilen 2 min yhdellä välipalkkauksella ilman mitään kiemurteluja. Se on hyvä.

torstaina, helmikuuta 15, 2007
ROTTAVAHTI
Käytiin moikkaamassa Jettaa, joka on jo ihan viimeisillään raskaana (toivottavasti syntyy pian!). Viime käynnillähän Simo esitti haisevan mielipiteensä kämpän kaikista huoneista. Tällä kertaa meni paremmin, koko ajan koira makasi rottien häkin vieressä, hiiviskeli ympärillä ja vahti josko siellä joku liikahtaisi. Ei käyneet rotat uniltaan edes kurkkaamassa, mutta Simo se ei lähtenyt häkin vierestä kuin välillä kahvipöydästä pullaa pummaamaan.

lauantaina, helmikuuta 03, 2007
FRISBEE
Löysin yhtenä päivänä kauan sitten ostamani frisbeen kaapin perältä. Tänään kokeiltiin sitä ulkona, kun Simo oli riehakkaalla tuulella. Ei oikein vielä pysynyt frisbeen vauhdissa, vaikka yritin heittää hiljaa. Hyvin se kuitenkin juoksussa pystyi sitä seuraamaan. Takaisin tuominenkin oli aivan hakusessa. Simo kun ei muutenkaan tuo mitään heitettyä lelua takaisin, kanniskelee hetken ja jättää sitten matkan varrelle. Tulikin mieleen että saiskohan se edes vielä hyppiä frisbeen perään, kun aina touhotetaan nuoren koiran nivelistä. Kai nyt edes vähän...
keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007
NALA
Simo se rakastaa lunta. Makailee ja kieriä viilentelee vastasataneessa lumessa. Kirmailee, melkein voisi nähdä hymyn ja kuulla naurun. Sääli vaan ettei sitä voi pitää irti. Haaveilen siitä, että voisin kävellä pitkiä lenkkejä ilman huolia siitä missä koira menee, että se vaan tulisi siinä mukana. Tai olla pysähtymättä jokaisen puskan ja auton kohdalla. Ehkä vielä joskus... Yritän olla vaipumatta epätoivoon sen asian suhteen. Vielä se oppii. Nyt 14 kg ja n. 43 cm. Jääköhän ruipeloksi...
Tavattiin koirapuistossa bordercollie-tyttö Nala 9kk. Hauskaa oli.
Tavattiin koirapuistossa bordercollie-tyttö Nala 9kk. Hauskaa oli.
maanantaina, tammikuuta 15, 2007
HUOKAUS
Ihana aamuinen auringonpaiste oli tänään. Odottelin kuitenkin sään pilvistymistä ennen kuin lähdin kuvaamaan koiraa ulos :) näin saisin varmemmin huonoimman mahdollisen tuloksen ja taatusti pimeitä kuvia.
Olen rauhaton. En saa lopputyötä tehdyksi yhtään, koska olen niin hyvä keksimään kaikenlaisia muita pikku hommeleita. En pysty lukemaan koska nukahdan. Alkaa aika käydä vähiin. Ensi viikolla häivyn koululle pois kaiken ulottuvilta enkä tuu sieltä pois ennen kuin työ on kansissa. Näin on päätetty ja se pitää (julistus) !

sunnuntaina, tammikuuta 14, 2007
VIRHE !
Ensimmäinen todellinen koulutusvirhe on nyt tehty eikä ihan mitättömässä asiassa. Simo on jotenkin oppinut, että "täällä" tarkoittaa "juokse täysiä ihmisesi ohi ja etsi autoa". Se on tehnyt tätä pihalla jo muutaman päivän mutta tänään kokeilin lenkillä ja totta se on. Luultavasti olen sitä kovinkin usein ja innokkaasti kutsunut luokse silloin, kun auto oikeasti on ollut tulossa. Simo yhdistää sen nyt sitten pikku aivoissaan juuri niin kuin pitääkin. Kouluttajan moka eikä varmastikaan viimeinen. Hitto sentään!
lauantaina, tammikuuta 13, 2007
LUMISADE
Mukava rauhallinen ja tuuleton lumisade. Koko tienoo tuntuu niin miellyttävän hiljaiselta ja äänet vaimeilta, kun paksu lumi tarttuu puiden oksiin ja painaa ne alas.
Simo ei pääse lumitöihin, koska se vaanii ja paimentaa lumikolaa taukoamatta tai istuu sen kyydissä yrittäen ahmia lunta. Katselkoon ikkunasta vain.
Simo ei pääse lumitöihin, koska se vaanii ja paimentaa lumikolaa taukoamatta tai istuu sen kyydissä yrittäen ahmia lunta. Katselkoon ikkunasta vain.
tiistaina, tammikuuta 09, 2007
TOKO ALKOI
Tänään aloitettiin TOKO ihan oikeassa ryhmässä. Harjoiteltiin alokasluokan liikkeitä ja oikein hyvin meni vaikkei läheskään kaikesta edes tiedetty mitään. Tunti vaan oli aika pitkä aika Simolle, joka olikin reippaasti nuorin koira koko ryhmässä. Ryhmän ohjaaja oli erittäin miellyttävä (vertasin pentukurssin ankeisiin ohjaajiin) ja erityisesti minulle siitä oli kovastikin hyötyä, koska olen vähän kuutamolla koko lajista vielä. Pitäisi perehtyä vähän paremmin vaadittaviin liikkeisiin. Minä kun en edes itse vielä tiedä miten haluan edetä ja mihin tähdätään. Nyt onkin sitten viikoksi eteenpäin kovasti harjoiteltavaa. Voipi olla että hieman innostuin... ehkä kovastikin :)
sunnuntaina, tammikuuta 07, 2007
ENSILUMI
Viime yönä satoi siis uusi ensilumi, lunta ei olekaan näkynyt aikoihin. Oliskohan ollut joulukuun alussa joskus viimeksi, en muista. Säästä oliskin kiva pitää kirjaa. Olen joskus yrittänyt mutta unohtuu unohtuu, ei siitä satunnaisesti ole mitään iloa. Yritin pitää lintulaudan linnuistakin kirjaa mutta kun ei ole lunta ja pakkasta niin vierailijat on aika harvalukuisia, jotain tinttejä vaan. Ja tietysti Simo, joka siellä päivittäin ruokailee. Yritän pitää tätä kirjaa vähän säännöllisemmin, ainakin painon osalta. Tänään poju painoi 13 kg.
Auton alle jäämisestä ei ole ollut mitään oireita, ihan normaalia eloa ja liikettä. Ei edes autokammoa, koska onnellisena tänäänkin pinkoi auton perään kotipihalta. Huokaus. En ole vieläkään keksinyt mitään tähän ongelmaan.

AARRE ENSILUMESSA
Mikä ihana mätä aarre löytyi tammikuun ensilumesta. Sitä analysoitiin hyvinkin tarkkaan, myös sisäisesti.
perjantaina, tammikuuta 05, 2007
MENETETTY VAPAUS
Tänään se pelätty sitten tapahtui; Simo jäi auton alle. Selvittiin luultavasti säikähdyksellä enkä edes itse nähnyt miten se kävi. Karkasi auton takakontista suoraan parkkipaikan poikki autotielle ja koikkelehti siellä autojen seassa. Itse en siis ehtinyt vielä paikalle, kun joku mies jo koiransa kanssa sitä yritti houkutella pois kadulta. Sanoi Simon pyörähtäneen auton alta mutta ei tiedä osuiko vai ei. Mitään paikkaa se ei kuitenkaan onnu tai arista joten en usko että kävi kuinkaan.
Millä ihmeellä sen saisi pelkäämään liikennettä? Autojen paimentaminen alkaa olla jo ihan maanista. Isomman tien varressa kulkeminen on pelkkää vaanimista ja syöksyilyä, ei normaalista kävelystä tietoakaan. Tästä lähtien ei mennä ilman remmiä mihinkään missä autoja edes mahdollisesti saattaisi tulla vastaan. Pakko keksiä jotain, en voi kuvitella elämää koiran kanssa jota ei voi pitää irti.
Ainiin, sauvakävelijä tuli metsälenkillä vastaan. Se vasta oli kammottava olio, koska sitä piti haukkua aivan häntä jäykkänä ja tasajalkaa pomppien.

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007
UUDENVUODEN KUMMITUS
Hyvää uutta vuotta 2007! Vettä sataa ja talvea ei vieläkään näy.
Eilen oltiin Inton kanssa golfkentällä juoksemassa. Kenttä oli aivan litimärkä ja koirat tuoksuivat lenkin jälkeen kohtuullisen pahalle. Simohan matkustaa autossa takatilassa mutta on nyt keksinyt hypätä sieltä takapenkille. Näin myös märän lenkin jälkeen. Kiva! Illalla asennettiin koiraverkko autoon. Simo myös oppi eilen hyppäämään takakonttiin ihan itse. Lihapullan voima on suunnaton :)
Illalla tulin alakertaan kun Simo söi luuta olohuoneen matolla. Kerroin Joonakselle jotain juttua ja esitin siihen kuuluvaa asiaa kävelemällä jäykin jaloin ja kädet levällään. Simo säikähti minua niin paljon, että juoksi muristen pöydän alle piiloon ja päästi samalla hätäpisut koko matkalle ja tyhjensi anaalirauhaset ympäriinsä. Kesti jonkin aikaa ennen kuin sain sen makupalojen avulla tajuamaan, että outo kummitus olinkin minä. Pitää ehdottomasti mennä enemmän ihmisten sekaan kävelylle. Taidetaan lähteä junalla retkelle tällä viikolla kun vielä on vapaata.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)