sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

LEIRITUNNELMIA

Leirillä oli tarjolla valtaisa toko-anti. Kun vaan muistaisi kaikki opit ja kuulemansa! Muistiinpanovälineistä unohtui vain kynä :) Jokatapauksessa opittavaa tuli niin paljon, että jos niistä selvitään, selvitään jo avoimenkin kokeesta.

Simo toimi leiritreeneissä omaan verkkaiseen tyyliinsä: maata ja muuta haistellen ja ruohoa syöden. Koirien sosiaalinen elämä oli leirillä enemmän kuin vilkasta. Etenkin Simon vasta löydetty miehuus oli kokeilussa vähän väliä, sen verran hemaisevia tyttöjä oli seurueessa. Pervopoika on Simon uusi salanimi (jihuu).

Aivan hieno leiri ja hienoja ihmisiä.

Tyttöjen hurmaaminen läkähdyttää

lauantaina, toukokuuta 12, 2007

AURINKOO

Mahtavan hieno aurinkoinen sää oli tänään. Aamupäivällä tehtiin melkein tunnin kaupunkikävelyharjoitus, keskustassa oli markkinahumua ja mentiin sekaan.

Iltapäivä meni Oodin kanssa ulkoillessa.

Ota kiinni jos saat !

Nujuamista

lauantaina, toukokuuta 05, 2007

NOUTOKAPULA

Viime viikon treeneihin ei oltu ehditty mitään harjoitella, sama ruohon syönti ja muiden koirien katselu jatkui. Noutokapulaa kokeiltiin ja ihan hienosti meni. Simo ottaa kapulan suuhun ja pitää sitä hetken ja antaa pois kun käsken. Nouto-osio menee hyvin mutta palauttaminen ei onnistu. Heti Simo on nostanut kapulan maasta, pinkoo täyttä vauhtia jonnekin kauas saalistaan pureskelemaan. Eli mitään noutoa ei ole, on vaan haku ja omistus. Onneksi edes irti-käsky on varma ja saan estettyä kapulan tuhoutumisen.

Ostin Simolle häkin, koska mennään loppukuusta TOKO-leirille ja siellä pitää koiran olla häkissä huoneessa. Häkkiin tutustuminen ei ollut ollenkaan niin hankalaa kuin kuvittelin. Simo meni häkkiin itsekseen ja kävi sinne makaamaan kuin olisi siellä aina ollut. Häkin ovea en ole vielä sulkenut mutta pian sekin.

Kolme viikkoa kotona päivät yksin ja mitään pahaa ei ole vieläkään tehnyt. Pääasiassa Simo leikkii omilla kengillään (hänellä on kaksi omaa kenkää) jotka laitan aina kenkätelineeseen aamulla. Joka päivä vain ne omat kengät on sieltä haettu. Joku valloittava sukkahiki niissä kai haisee kun ne aina vaan on niin hyvät.

Simo 8,5 kk, 20 kg ja 50cm