Johan on aika vierähtänyt. Ei olla käyty treeneissä, kerran yritettiin mutta koirakoulu oli lomalla. Omaa treeniä ollaan otettu kohtuullisesti, pääasiassa viilattu kontaktia seuraamisessa. Ilmoittauduttiin TOKO:n alokasluokan kokeeseen elokuussa. Jotain ohjattua treeniä pitäisi siihen mennessä saada, etenkin hypyn ja seisahtumisen osalta. En kuitenkaan jaksa uskoa ensimmäisellä läpi menoon. Yritän saada vielä yhden möllikisan ennen oikeita.
Muuten Simon aika on kulunut arkisissa askareissa eli autojen vahtaamisessa ikkunasta ja muissa koiramaisissa tempuissa. Uutena leikkinä on tullut ulkona mönkivien kuten koppakuoriaisten ja muurahaisten jahtaus muristen. Niitä ei tuhota, niillä vain leikitään ja niiden ympärillä tanssitaan, kunnes ne lakkaavat liikkumasta.
Olen alkanut ottaa Simon mukaan juoksulenkeille. 30-40 min menee jo ihan kivasti. Alussa pidin koiran remmissä juostessani, mutta se oli niin ärsyttävää nykimistä että kokeilin pitää irti. Tiukan komennon alla pysyi vierellä karkailematta jopa autotien varressa. Huippua! Ehkä me vielä aletaan ymmärtää toisiamme.
keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)