torstaina, huhtikuuta 26, 2007

YKSIN KOTONA

Vasta nyt 8 kk:n iässä Simo on joutunut alkaa olla päivät yksin. Parin viikon ajan on ollut täydet työpäivät yksin ja uskomatonta, mutta mitään tuhoja ei ole tehnyt. Vaikuttaa siltä että koira vaan nukkuu päivät tai laskee ikkunasta autoja. Syö luut jos jätän uusia mutta ei edes leluilla ole paljonkaan leikkinyt. Kun ajan pihaan on naama ikkunassa odottamassa ja venyttelee iloisena kun tulin kotiin. Varmaan vaikuttaa paljon se, että pystyin ekat puoli vuotta lähes kokonaan olla kotona enkä koskaan päivisin leikkinyt sen kanssa. Tottui siihen että päivisin ei tehdä mitään. Mutta vielähän se ehtii aloittaa sen tuhoamisen... normaalia suomalaista pessimismiä tähän loppuun.

tiistaina, huhtikuuta 24, 2007

TAANTUMUS

Autojen jahtauksessa on tapahtunut selvä taantumus, Simo on nyt lähtenyt neljänä päivänä peräkkäin auton perään eikä kuuntele mitään käskyjä. Lievästi turhauttavaa! Pitkän aikaa meni tosi hyvin ja aloin jo uskoa että ongelma on poistumassa. Hihnakävelyyn taas ja räminäpurkki lenkillä taskuun. Ongelman tuottaa se, että irti ollessaan Simo on yleensä sen verran kaukana ettei sinne asti mitkään huudot auta tai mitenkään ehdi saada sitä kiinni ennen kuin se itse huomaa auton.

Tämänpäiväiset treenit meni aika huonosti; haahuilua, syöksyilyä ja haistelua pääasiassa. Seuraaminen ei onnistunut yhtään ja liikkeestä seisominen ei senkään vertaa.

Simo nyt 8 kk ja 19 kg.

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007

MÖLLIEN TULOKSET

Sainpa käsiini viimeviikkoisen mölli-tokon tulokset ja meidän yhteispisteet oli 143,5. Kohtuutilanne tässä vaiheessa siis. Olisi kyllä tarpeen päästä johonkin kisaavien koirien toko-ryhmään. Nyt hypitään missä milloinkin, bh-ryhmissä pääasiallisesti. Vaikka mitäpä väliä sillä on missä ryhmässä on, kontaktin harjoittelu onnistuu sielläkin ihan hyvin ja on aina joku joka korjaa minun toimiani.

Tämän päivän harjoituksissa Simo toimi taas oikein hyvin, paitsi että joka hetki kun sai tilaisuuden söi ruohoa ja kaninpapanoita. Seuraaminen ei vaan suju, haistelu on mukavampaa. Paikallamakuu on häiriöissäkin jo aivan hieno ja liikkeestä maahan on myös nopea ja varma. Estettä pitäisi harjoitella enemmän niin kuin myös seisahtumista.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

ENSIMMÄINEN UINTRETKI

Vein Simon tänään järven rantaan katsomaan avovettä, talvipentuna kun ei ole sitä vielä koskaan nähnyt. Tuuli oli aika kova ja Simo pelkäsi rantaan osuvia aaltoja hypähtäen aina karkuun kun vesi tuli lähemmäksi. Aaltoja hetken seurailtuaan alkoi hillitön paimennus, luulen että vain bordercollie voi yrittää paimentaa vettä. Lopulta en saanut koiraa enää ylös vedestä, kun se aivan päänsä kadottaneena juoksi rantavedessä edestakaisin ja yritti napsia kuohahtavia pikku aaltoja suuhunsa. Välillä jopa loikki syvemmälle veteen että saisi ne aiemmin kiinni. Hullun näköistä toimintaa. Jouduin raahaamaan Simon väkisin hihnalla takaisin autoon.

Kaikesta uudesta koituu Simolle hulluus, iso osa asioista pitää näköjään totuttaa pitkän kaavan mukaan. Harvat asiat menee iisisti ja normaalilla välinpitämättömyydellä. Tai sitten niitä asioita ei vaan huomaa, joihin se reagoi rauhallisesti. Tai sitten se on yliherkkä.

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

MÖLLI-TOKO

Oltiin sittenkin tänään kokeilemassa ekaa kertaa kisatunnelmia mölli-tokon alokasluokassa. Ja kohtalaisen huonostihan siinä kävi, koska ohjaaja ei tiennyt säännöistä tai kilpailutilanteessa toimimisesta mitään :)

En muista kaikkia pisteitä mitä tuli mutta seuraminen hihnassa meni nollille. Luoksepäästävyys, paikallamakuu ja ehkä luoksetulo täysin pistein. Jos tulokset tulee johonkin esille niin laittelen ne sitten tänne, ei jääty kuuntelemaan lopputilannetta tai odottelemaan tulospapereita.

PASKA-OJA

Olipas kiva tulla kotiin tänään, kun Simo oli repinyt ilmastointilaitteen käytetyt suodattimet ihan silpuksi eteiseen. Jouduin kahlata niiden läpi sisään. Jälleen oma syy kun oltiin ne jätetty otille.

Ulos kun mentiin tavattiin naapurin Ronski. Poijaat riehuivat pihalla läkähdyksiin asti, jonka jälkeen päättivät mennä läheiseen paskaojaan uimaan ja makailemaan. Mieletön löyhkä, suihkuun pääsivät molemmat piskit. Hyi ja yök!

Simo on nyt 7,5 kk, painaa 18 kg ja säkää n. 50 cm. Itsekseen on oppinut nostamaan jalkaa ja kätkemään luita vaatehuoneeseen tai muihin jänniin paikkoihin.

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

TREENITAUKO

Viikon treenitauko taisi tehdä Simolle (ja minullekin) hyvää, koska eilisissä treeneissä Simo oli kuin vanha tokoilija. Teki kaiken mitä piti koiramaisen hyvällä fiiliksellä ja iloisesti eikä haahuillut yhtään. Luoksetulon eteen istumisesta saatiin kehuja, sitä onkin harjoiteltu ylen määrin. Myöskin seuraaminen sujui mallikkaasti ja hyvässä kontaktissa tarpeeksi lähellä. Liikkeestä seisahtuminen ei onnistunut ilman käsimerkkiä, koska kokeiltiin sitä ekaa kertaa ilman hihnaa. Yritti hiippailla eteenpäin tai sitten jatkoi seuraamista kuin ei käskyä olisi annettukaan. Siihen kai täytyy keksiä joku juttu, että pysähtyisi ilman hihnaa yhtä hyvin kuin hihnassa.

Yritin tänään käydä tutustumassa tulevan mölli-tokon kenttään (siis jos osallistutaan). Alue oli aidattu ja lukossa eikä päästy sinne mutta hengailtiin ympäristössä ja otettiin vähän kontaktiharjoituksia. Laiskotti enkä jaksanut kovin kauaa keskittyä siihen puuhaan.

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

KONTAKTIA KONTAKTIA

Koko viikko ollaan harjoiteltu kontaktin ottamista ulkona erilaisissa paikoissa. Apuna olen käyttänyt erilaisia leluja ja vaihtelevia makupaloja. Parhaiksi ovat nyt osoittautuneet motsku tai muu lelu ja edelleen ne haisevat HK:n lihapullat. Olen yrittänyt pitää treenihetket aika lyhyinä, alle 10 minuutin pituisina kerrallaan ja lopettaa aina onnistuneeseen suoritukseen. Toivon sen auttavan paremman tuloksen saavuttamiseen ja hötkyilyn vähenemiseen.

Autojen jahtaus ja niistä kiinnostuminen on vaimennut mahtavasti pelkäksi pään kääntämiseksi tai seisahtumiseksi. Mopot, bussit ja moottoripyörät aiheuttavat vähän enemmän säpinää. Voin nyt siis jo pitää Simon irti pihalla ja metsässäkin, varautumalla tietysti aina salamahäipymisiin. Ohitettavat koirat ja hevoset ovat vieläkin ylivaikeita tilanteita. Myös nurmipinta treenialustana on jokseenkin vaikea, asfaltti, betoni ja hiekka sujuvat jo hyvin.

Pääsiäinen menee treenivapaasti meillä molemmilla, Simo nimittäin lähti lainaksi mökille.

Hyvää pääsiäistä kaikille!